torstai 3. marraskuuta 2011

Sisustushaaveita

Olimme eilen tapaamassa arkkitehtiämme. Talon päälinjat alkavat olla selvillä ja tilajako suunnilleen mietittynä. Vähitellen voi alkaa jo kuvitella, miltä sisätiloissa tulee näyttämään...

Haaveilemme mahdollisimman monista kiintokalusteista, mm. teetetystä, koko seinän peittävästä kirjahyllystä. Uusia huonekaluja emme varmaankaan joudu hankkimaan kovin monta. Iso ruokapöytä, jonka ympärille mahtuu koko suku, on hankintojen listalla, samoin kuin sohvat - ensimmäiset, joiden tärkein valintakriteeri ei ole lastenkestävyys.


Olen ihastunut Domus-tuoliin, jonka Ilmari Tapiovaara vuonna 1947 suunnitteli lukutuoliksi Domus Academicaan, Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelija-asuntolaan. Uskomatonta, miten modernilta tuoli näyttää yli 60-vuotiaanakin!

Syyskuun Dekon kannessa oli ruokapöytä tammisine Domus-tuoleineen ja ihana iso, yksinkertainen takka. Tuon tunnelman tahtoisin siirtää uuteen kotiimme!

Toinen Tapiovaara-suosikkini on vuonna 1949 syntynyt pinnatuoli Fanett, jonka oikeudet Asko hankki ja piti tuolia pitkään tuotannossaan. Alkuperäismallissa tuolin istuinosa oli jalopuuviilua ja jalat mustaksi maalatut. Sellaisena tuoli on ehdottomasti kaunein.

1 kommentti:

  1. Näimpä, niimpä.

    Domus on tosiaan erikoisen ihana istuakin vielä. Laitoin kaksi Domusta myyntiin huutonettiin.

    VastaaPoista