Koko alkukesä on eletty odottavissa tunnelmissa, usko koko projektiin on horjunut, ja siksi täälläkin on ollut hiljaiseloa. Mutta nyt - vihdoin - meillä on lainvoimainen lupa kädessä ja rakennustyöt pääsevät oikeasti alkamaan!
Saimme lupapäätöksen juhannusviikolla. Siitä alkoi piinallinen jännittäminen, tyytyvätkö naapurit lupapäätökseen vai lähtevätkö viemään asiaa eteenpäin ja viivästyttämään hankettamme. Tiistaina 9.7 . ryhdyimme heti aamulla soittelemaan rakennusvalvontaan, onko lupa saanut lainvoiman. Epätietoisuutta kesti koko päivän, vasta iltapäivällä rakennuslakimies suostui vahvistamaan, ettei valituksia ole saapunut. Ei uskallettu poksautella kuohuvaa vieläkään. Hetkeä oli odotettu niin kauan, että lopulta emme osanneet edes iloita. Päällimmäisenä oli mielessä prosessin mutkikkuus ja kaikki hankaluudet. Nyt osaamme jo iloita!
Torstaina samalla viikolla pidettiin jo aloituskokous, josssa olivat paikalla kaupungin rakennusmestarin lisäksi vastaava mestarimme ja arkkitehtimme. Näillä näkymin kuopankaivuu alkaa jo ensi viikolla.
Oma talo? Unelmasta alkoikin yhtäkkiä tulla totta. Tämä blogi kertoo ex tempore -rakennusprojektista. Päätöksen kanssa ei voinut aikailla, kun pikkutontti unelmapaikalta, 300 metrin päästä nykyisestä asunnosta, tuli myyntiin. Alku oli todella kuoppainen, ja rakennusluvan saanti venyi lähes puoleentoista vuoteen. Kesällä päästiin vihdoin hommiin, ja muuttopäivää sovitellaan nyt ensi keväälle.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennuslupa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennuslupa. Näytä kaikki tekstit
maanantai 15. heinäkuuta 2013
torstai 18. huhtikuuta 2013
Ja taas mutkia matkassa
Eihän se kuuleminen mennytkään niin kuin piti. Ei tietenkään. Yksi naapuri kirjasi naapurin suostumukseen, että ei vastusta hanketta rakennusalueen ylitysten osalta, mutta huomauttaa se korkeudesta. Oli kuvitellut, että yksikerroksisessa rakennuksessa ei ole käyttöullakkoa ja se on 70-lukuisen matala. Toivotaan, että tämä jää huomauttamiseksi eikä johda valitukseen rakennusluvasta. ja hankkeemme viivästymiseen, jälleen kerran.
Eilen tontilla oli korkokatselmus. RVV:n lupa-arkkitehti itse asiassa oli ollut enemmän huolissaan siitä, ettei rakennus jää liian matalaksi ympäristöönsä nähden.
Eilen tontilla oli korkokatselmus. RVV:n lupa-arkkitehti itse asiassa oli ollut enemmän huolissaan siitä, ettei rakennus jää liian matalaksi ympäristöönsä nähden.
torstai 21. maaliskuuta 2013
Lupahakemus jätetty
Jes, nyt on liitteet metsästetty ja ollaan tässä pisteessä: lupa on sisällä! RVV tuntee tämän meidän casen niin hyvin, että luulisi luvan tulevan suht pian. Eilen jätettiin naapurinsuostumuslomakkeet itä- ja pohjoispuolen naapureille, sillä rakennus on tulossa joitakin neliöitä rakennusalan yli. Olemme jo syksyllä saaneet alustavat suostumukset, joten toivotaan, ettei kukaan ryhdy pullikoimaan nyt. Kaupunkin kuulee loput naapurit.
Nyt peukut pystyyn ja odottelemaan.
Nyt peukut pystyyn ja odottelemaan.
perjantai 11. tammikuuta 2013
Jouluksi kotiin?
Rupesimme joulukuussa miettimään, että mitäs jo kuitenkin tekisimme piirustustemme pohjalta puurunkoisen talon. Budjetti pysyisi paremmin aisoissa, ja saattaisi jäädä vähän pelimerkkejä vielä sisustamiseenkin. Saimme ensimmäisen avaimet käteen -tarjouksen eräältä kivitalovalmistajalta, noin 400000 euroa, eikä tarjous sisältänyt takkaa, keittiökalusteita, maatöitä ym. Hyvinkin 50000 euroa olisi mennyt vielä tuohon päälle. Toinen kivitalotehdas antoi tarjouksen vesikattovalmiista talosta ja kertoi, että kolmella kerrottuna saadaan valmiin talon hinta. 450000 euroa. Arkkitehtimme piti noita kalliina, arvioi, että hintaa pitäisi saada alas ainakin 70000 euroa.
Päätimme, että 100000 halvemmalla pitäisi selvitä. Tänään olimme keskustelemassa erään talomyyjän kanssa puurunkoratkaisusta, hinta-arvio aivan valmiina n. 300000. Suunnitteluun on mennyt jo rahaa, joten hintaa tällekin tulee. Maanantaina saamme seuraavan tarjouksen ja loppuviikosta vielä kaksi.
Kaikki on valmiina lupaa varten. Heti, kun teemme päätöksen runkomateriaalista, saamme luvan eteenpäin ja homma käynnistyy lopulta. Tavoitteena on vanha tuttu: jouluksi kotiin.

lauantai 3. marraskuuta 2012
Lupahakemus kohta valmis
Vaikka täällä on ollut hiljaiseloa, homma on edennyt vihdonkin ripeästi. Lupapaperit alkavat olla pikkuhiljaa valmiina. Eivätköhän ne ennen joulukuuta ole sisällä. Voitte olla varmoja, että kun lupa joskus on kädessä, poksahtaa samppanjapullo auki! Ja ehkä toinenkin.
Ai niin, ennakoivassa naapurikuulemisessa kellään ei ollu mitään suunnitelmiamme vastaan!
Ai niin, ennakoivassa naapurikuulemisessa kellään ei ollu mitään suunnitelmiamme vastaan!
maanantai 10. syyskuuta 2012
Yksinkertainen on kaunista
Istuimme viime viikolla rakennusarkkitehdin ja uuden arkkitehdin kanssa alas ja sovimme päälinjoista, joilla jatketaan. Sama aaltopituus löytyi, ja päätimme, että toimisto piirtää meille karkeat kuvat, joiden perusteella pyydetään hinta-arviot. Heillä on jokin valmistalo, jota voidaan käyttää pohjana. Perusajatus on kuitenkin luonnokset piirtäneen arkkitehdin kynästä. Yksinkertainen on kaunista. Tällä motolla mennään.
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Jipii!
Olipa hyvä päivä: tavattiin Lujatalon miehet ja käytiin läpi meidän tilanne yksityiskohtaisesti. Ratkaisu: rakennusarkkitehti piirtää lupakuvat arkkitehdin suunnitelmien pohjalta, ja kun lupa on pöydällä, Lujatalo ryhtyy hommiin. Otamme mitä luultavimmin heiltä avaimet käteen -ratkaisun, joka on valmis ensi vuoden aikana, ehkä jo ensi kesänä. Kivitalo tehdään elementeistä, joten runko nousee perustusten päälle viikossa. Nyt rakennusarkkitehti stilisoi piirrokset ja talotehdas laskee meille lopullisen tarjouksen. Hyvä fiilis, hyvät yöt!
torstai 23. elokuuta 2012
Luottavaisena - pitkästä aikaa
Treffasimme tänään arkkitehdillämme, joka on joutunut jäämään pitkälle sairauslomalle. Hän ehdotti, että eräs rakennusarkkitehtitoimisto tekisi meille yksikerroksisen parviratkaisun lupapiirustukset ja veisi asian loppuun. Luottamus näihin rakennusarkkitehteihin syttyi heti. Ihan ensin otamme yhteyttä kivitalofirmaan, joiden kanssa heput tekevät yhteistyötä ja pyydämme tarjouksen, sitten ryhdytään hommiin. Lupakuvat ovat todennäköisesti valmiit jo syyskuun lopussa. Nyt on pitkästä aikaa luottavainen olo. Homma etenee. Käymme tänään vielä Espossa katsastamassa yhden kohteen, jonka samainen firma on toteuttanut avaimet käteen -ratkaisuna. Sellainen houkuttaisi täälläkin...
PS Kaupunkisuunnitteluvirastolta tuli lausunto sisällä olevasta poikkeamisestamme. Virasto puoltaa kaksikerroksisuutta, mutta emme enää ole valmiita mihinkään naapurien valitusprosesseihin, joten vedämme poikkeamisen takaisin ja etenemme suunnitelmalla B - tai sanoisinko K?

torstai 9. elokuuta 2012
Melkein takaisin lähtöruutuun
Soitin elokuun ekoina päivinä rakennusvalvontaan, ja meidän poikkeamisemme on kuulemma edelleen kaavoittajan pöydällä ja kaavoittaja lomalla. Tänään sain kiinni perhevapaalta palanneen lupa-arkkitehdin ja kävin hänen kanssaan hyvän keskustelun. Hän totesi meidän joutuneen kokemaan huonoa viranomaiskohtelua ja pyysi sitä anteeksi. Ristiriitaisia tietoja. Lupauksia, jotka joku toinen henkilö sitten peruu. Viivytyksiä jne.
Poikkeamisemme, jota on valmisteltu RVV:n ohjeilla on joutunut vastatuuleen naapurien vastustuksen takia. Emme ole valmiit pitkään valitusprosessiin, ja siksi haluamme puhaltaa pelin poikki ja palata luonnokseen x, jonka läpimeno on lähes varmaa ja tietyin muutoksin varmaa. Teemme yksikerroksisen parviratkaisun, johon ei tarvitse hakea poikkeuslupaa. Keskikorkeus saa olla 440 cm. Otin yhteyttä jo lomailevaan arkkitehtiinkin, ja laitetaan pyörät nyt pyörimään näin.

Toki jossakin vaiheessa selvitän myös oikeutemme tällaisen soutamisen ja huopaamisen keskelle joutumisesta. Uudet suunnitelmat maksavat meille rahaa, mutta juuri nyt toivon vain, että päästään eteenpäin. Pidämme lähiviikkoina palaverin, jossa ovat mukana kaava-arkkitehti, lupa-arkkitehti, meidän arkkitehtimme sekä me. Sovitaan asiat, pysytään niissä eikä enää luisuta taaksepäin.
![]() |
| Tyhjä tontti, taloa vailla! : ) |
tiistai 12. kesäkuuta 2012
Tässä mennään
Purkulupa on saatu, purkamista hoitaa vastaava mestari. Myimme joitakin huonekaluja, joita olimme säilöneet autotalliin. Huuto.netissä saimme Ikean Stockholm-nojatuolista 82 e - mielestäni ihan hyvin.
Naapurikuuleminen on hoidettu, ja kaksi naapuria vastustaa kaksikerroksisuutta ja toinen näistä (as oy) kaikkea poikkeamisen perusteena olevaa. Heidän lausuntonsa oli todella sekava, vastustusta vastustamisen vuoksi. Pääsyynä on varmaankin se, etteivät he halua "näkymiensä" menevän ja toisena se, etteivät he pidä talomme modernista arkkitehtuurista. Rakennuslautakunta tekee poikkeamispäätöksen heinäkuun alussa.
Positiivinen uutinen on se, ettei ympäristövirasto vaadi uutta maaperäselvitystä. Kreosootti ei ole leviävää tai imeytyvää laatua. Säästyy aikaa ja vaivaa.
Arkkitehtimme on joutunut noin kuukauden sairauslomalle, vähän jännittää, miten tämä kaikki etenee. Jos saamme poikkeamisesta myönteisen päätöksen, lupakuvia pitää alkaa toden teolla tehdä. Siihen menee kuulemma ainakin kaksi kuukautta. Kiire tulee, jos meinaamme päästä rakentamaan ennen routaa.
Tässä lyhyesti. Alkaa turhauttaa.

maanantai 23. huhtikuuta 2012
Poikkeamisasiakirjat sisällä
Pitkää hiljaiseloa täällä, paljon tapahtumia tosielämässä. Poikkeamisasiakirjat lähtivät viime viikon lopulla rakennusvalvontavirastoon, nyt kaikki sormet ja varpaat pystyyn, että menee läpi!
Tapahtunutta lyhyesti: Kaavoittaja oli sitä mieltä, että yksikerroksinen (parviratkaisu) ei ole paras mahdollinen, vaan pyritään kaksikerroksisuuteen. He puoltavat sitä, mutta edelleen naapuri on kysymysmerkki. Nyt naapurikuulemisen tulee hoitamaan viranomainen.
Toinen ongelma on vaarallinen aine kreosootti, jota on purettavassa rakennuksessa olevissa ratapölkyissä. Ympäristövirasto vaatii tarkat selvitykset maaperästä purun jälkeen, ja se asia viivyttää todennäköisesti vielä projektiamme. Tämä koskee myös naapuritontille rakentavia.
Monenlaista pulmaa siis, välillä meinaa usko loppua! Toivon totisesti, että pääsemme tänä kesänä rakennuspuuhiin.

maanantai 26. maaliskuuta 2012
Isoja päätöksiä
Meillä oli pari viikkoa sitten hyvä palaveri arkkitehdin ja vastaavan mestarin kanssa. Nostin kustannusasiat kunnolla pöydälle, sillä haluan olla varma siitä, että meillä on varaa hankkeeseen. Rakennusmestari oli aiemmin sitä mieltä, että kivirakenteinen talo maksaa Helsingissä 3000 euroa neliöltä. Minun mielestäni tuo tuntui melko korkealta arviolta, ihmettelin, miten kukaan pystyy rakentamaan esim. 180-neliöisen talon Helsinkiin. Hän tarkisti arviotaan muutamalta asiantuntijalta ja tuli siinä 500 euroa/m2 alas. Eli kivitalon lähtöhinta on noin 2500 euroa/m2 ja puurakenteisen talon noin 2000 euroa. Näillä hinnoilla myös pankki arvioi rakennuskustannuksia.
Kokouksen kestäessä teimme radikaalin päätöksen jättää kellarin kokonaan rakentamatta. Taloon tulee 100 m2:n pääkerros ja nk. parvikerros (n. 50 m2), johon tulee tyttöjen huoneet + vierashuone. Vastaavan mestarin mukaan säästämme tällä ratkaisulla isoja summia, sillä kellarin rakentaminen viimeistellyksi asuintilaksi maksaa saman verran kuin yläkerran asuinneliöt. Sen sijaan parven rakentaminen tulee melko edulliseksi.
Tähän ratkaisuun päätyminen tuntuu mukavalta monella tavalla: pysymme varmasti budjetissamme, saamme kivirakenteisen talon eikä neliöitä tule liikaa, mikä on paitsi energiataloudellista myös muuten järkevää. Tytöt ovat sen ikäisiä, että kuuden, seitsemän vuoden päästä he muuttavat pois kotoa, ja asumme kahdestaan uuden talon neliöitä. Ai niin, ja maalämpökin mahtuu budjettiin.
Arkkitehti viimeistelee piirustukset sairauslomansa jälkeen ja rakennuslupahakemus saa pikapuoliin lähteä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)