Arkkitehdin mainio idea oli pyytää varhaisteinit tyttäremme mukaan suunnitteluun, jotta myös heidät saadaan sitoutumaan projektiin ja innostumaan siitä. Niinpä eräänä iltapäivänä menimme koko perheen voimin arkkitehdin työhuoneelle pallottelemaan suunnitelmia. Anna esitteli tytöille suunnittelun perusperiaatteita ja kertoi, miksi on päätynyt tietyissä asioissa tietynlaisiin ratkaisuihin.
Vanhempi tytöistämme on superkiinnostunut projektista, hän on jo kuukauden ajan piirtänyt omaa huonettaan eri kulmista piirustusvihkoonsa. Sisustukset turkoosinvärisine Fatboy-tuoleineen ja Ikean vaatekaappeineen ovat valmiina. 12-vuotias jaksaa kiinnostua vain hetken. Mihin marsut tulevat? Tuleeko sinne sadevesisuihku? Minkä värinen keittiö? Tässä heidän hyviä kysymyksiään, joita toivottavasti matkan varrella saadaan lisää. Koti on kaikkien yhteinen ja jokainen katsoo sitä omasta näkökulmastaan, toinen vähän alempaa kuin toinen.
13-vuotiaalle tärkeintä on, että huone on muodoltaan suorakulmio. Sellaiseksi se muuttui toisella luonnoskierroksella. Jotta sisustussuunnitelmia ei tarvitse laittaa uusiksi.
Oma talo? Unelmasta alkoikin yhtäkkiä tulla totta. Tämä blogi kertoo ex tempore -rakennusprojektista. Päätöksen kanssa ei voinut aikailla, kun pikkutontti unelmapaikalta, 300 metrin päästä nykyisestä asunnosta, tuli myyntiin. Alku oli todella kuoppainen, ja rakennusluvan saanti venyi lähes puoleentoista vuoteen. Kesällä päästiin vihdoin hommiin, ja muuttopäivää sovitellaan nyt ensi keväälle.
torstai 29. syyskuuta 2011
Luonnoskierros käynnissä
Projektimme on jatkunut nyt toista kuukautta, ja olemme saaneet eteemme toisen kierroksen luonnokset. Ekat olivat ihanat, mutta ylimitoitetut. Selvisi, että 100 neliön rakennusoikeudella saa aikaan yli 240-neliöisen talon: 110 m2 ylhäällä ja 137 alhaalla. Ihanaa avaruutta, muttei toteuttamiskelpoista. Tuohon versioon arkkitehtimme oli mahduttanut kaikki toiveemme avaruudesta, näkymistä, valosta, isosta saunaosastosta, biljardipöydästä jne.
Vastaavan rakennusmestarin realismi rakennettavan neliön hinnasta tuntui julmalta, mutta palautti meidät maanpinnalle. Hän arvioi, että kivitaloneliö maksaa 2800 euroa ja puutaloneliökin 2500. Vaikea tietää, mitä uskoa, sillä pankki laskee puutaloneliön hinnaksi 2000 euroa ja kivitalon 2500 euroa. Ehkä totuus on jossakin puolivälissä, mutta tiukoille menee. Meidän on neuvoteltava aiottua isompi laina, jotta saadaan projekti käyntiin.
Nyt odotetaan, että saadaan koko suunnittelijaporukka kasaan: pääsuunnittelija, vastaava rakennusmestari, LVI-suunnittelija, sähkösuunnittelija ja rakennesuunnittelija. Oikeastaan viimeksi mainittu ainoastaan puuttuu, ja tarjouksia on jo saatu.
Istuimme tiistaina omenapiirakan ääressä arkkitehdin luona, ja laitoimme yhdessä nyt noin 180-neliöisen talon dieetille. Nipistimme kaikkialta, mistä se luontevasti on mahdollista, ja nyt jäämme odottamaan, millaisena talo näyttäytyy seuraavissa luonnoksissa.
Tänään tontilla on tehty maaperätutkimus, toivotaan, ettei mitään yllättävää löydy.
keskiviikko 3. elokuuta 2011
Mitä nyt?
Tässä sitä nyt ollaan: kallis pala Helsinkiä taskussa ja pää pyörällä. 442 neliön kaupunkitontti, joka vielä hetki sitten oli pikkuruisen 1930-luvulla rakennetun omakotitalon takapiha. Keskellä tilusta nököttää hassunnäköisesti autotalli, jonka purkamisesta projekti sitten alkaa.
Olemme jättäneet oman asuntomme myyntiin samalle Kiinteistömaailman välittäjälle, joka hoiteli tonttikauppaamme. Muutamia näyttöjä on jo ollut, mutta kesähelteet ovat pidätelleet ihmisiä, eikä näyttöjen suosio ole ollut ihan odotettu. Yhtään tarjousta emme vielä ole saaneet. Tänä iltana on taas näyttö, toivottavasti onnistaa, sillä kovin montaa suursiivousta emme jaksaisi enää tehdä! Terassin kukatkin pitää kastella ja nyppiä.
Tapasimme eilen arkkitehdin, joka asuu alueellamme ja on suunnitellut muutaman hienon kohteen lähistölle. Kohteet ovat perinteikkäitä puutaloja, joten vähän jännitti, mitä mieltä hän olisi suunnitelmistamme. Turhaan! Viereisellä tontilla sijaitsee upeasti asuinrakennukseksi remontoitu vanha yleinen sauna, ja toivoisimme, että uusi talomme istuisi mahdollisimman hyvin sen viereen. Rakennusoikeutta on vain 100 neliömetriä, ja kaava määrää sen rakennettavaksi yhteen tasoon. Kellarin saa tehdä. Kakkoskerroskin onnistuu, jos naapurit sitä puoltavat.
Löysimme heti yhteisen aallonpituuden. Alkoi syntyä mielikuvia talosta:
- yhteen kerrokseen 100 neliötä: iso olohuone-ruokahuone-keittiöyhdistelmä + pari makuuhuonetta
- kellariin ikkunalliset tyttöjen (13- ja 12-vuotiaat) huoneet, tv-tila + saunaosasto
- neliöitä yhteensä noin 160
- avaruutta, valoa, näkymiä selkeyttä
- terasseja ja mahdollisesti viherhuone
- säilytetään vanha omenapuu, joka on tontin kulmassa
Mieheni kertoi meidän pitävän selkeydestä Alvar Aallon tyyliin. Arkkitehti innostui ja sanoi mieltyneensä Aallon töihin jo pikku tyttönä. "Ei mitään paineita, toiveissa on talo tasoa Alvar Aalto +", huikkasimme tapaamisen lopuksi. Kerroimme budjettimme, ja arkkitehti totesi hankkeemme realistiseksi. Arkkitehti lupasi tehdä meille tarjouksensa viikon kuluessa. Jos pääsemme yhteisymmärrykseen hinnasta, allekirjoitamme sopimuksen ja ryhdymme tosi toimiin. On hyvä, että arkkitehti tuntee alueemme, sen kulttuurihistorialliset arvot ja vielä kaupungin kaavaviranomaisetkin. Näin luparumba saataisiin vietyä läpi kohtuullisessa aikataulussa ja pääsisimme ehkä ensi kesänä kuopankaivuuseen.
![]() |
| Talo on suunnitteilla lähelle tontinrajaa, taustanaan kaunis vanha hongikko. Rajalle joudutaan tekemään pengerryksiä, sillä naapuritontti on selvästi ylempänä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




