Projektimme on jatkunut nyt toista kuukautta, ja olemme saaneet eteemme toisen kierroksen luonnokset. Ekat olivat ihanat, mutta ylimitoitetut. Selvisi, että 100 neliön rakennusoikeudella saa aikaan yli 240-neliöisen talon: 110 m2 ylhäällä ja 137 alhaalla. Ihanaa avaruutta, muttei toteuttamiskelpoista. Tuohon versioon arkkitehtimme oli mahduttanut kaikki toiveemme avaruudesta, näkymistä, valosta, isosta saunaosastosta, biljardipöydästä jne.
Vastaavan rakennusmestarin realismi rakennettavan neliön hinnasta tuntui julmalta, mutta palautti meidät maanpinnalle. Hän arvioi, että kivitaloneliö maksaa 2800 euroa ja puutaloneliökin 2500. Vaikea tietää, mitä uskoa, sillä pankki laskee puutaloneliön hinnaksi 2000 euroa ja kivitalon 2500 euroa. Ehkä totuus on jossakin puolivälissä, mutta tiukoille menee. Meidän on neuvoteltava aiottua isompi laina, jotta saadaan projekti käyntiin.
Nyt odotetaan, että saadaan koko suunnittelijaporukka kasaan: pääsuunnittelija, vastaava rakennusmestari, LVI-suunnittelija, sähkösuunnittelija ja rakennesuunnittelija. Oikeastaan viimeksi mainittu ainoastaan puuttuu, ja tarjouksia on jo saatu.
Istuimme tiistaina omenapiirakan ääressä arkkitehdin luona, ja laitoimme yhdessä nyt noin 180-neliöisen talon dieetille. Nipistimme kaikkialta, mistä se luontevasti on mahdollista, ja nyt jäämme odottamaan, millaisena talo näyttäytyy seuraavissa luonnoksissa.
Tänään tontilla on tehty maaperätutkimus, toivotaan, ettei mitään yllättävää löydy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti