tiistai 12. kesäkuuta 2012

Tässä mennään

Purkulupa on saatu, purkamista hoitaa vastaava mestari. Myimme joitakin huonekaluja, joita olimme säilöneet autotalliin. Huuto.netissä saimme Ikean Stockholm-nojatuolista 82 e - mielestäni ihan hyvin.

Naapurikuuleminen on hoidettu, ja kaksi naapuria vastustaa kaksikerroksisuutta ja toinen näistä (as oy) kaikkea poikkeamisen perusteena olevaa. Heidän lausuntonsa oli todella sekava, vastustusta vastustamisen vuoksi. Pääsyynä on varmaankin se, etteivät he halua "näkymiensä" menevän ja toisena se, etteivät he pidä talomme modernista arkkitehtuurista. Rakennuslautakunta tekee poikkeamispäätöksen heinäkuun alussa.

Positiivinen uutinen on se, ettei ympäristövirasto vaadi uutta maaperäselvitystä. Kreosootti ei ole leviävää tai imeytyvää laatua. Säästyy aikaa ja vaivaa.

Arkkitehtimme on joutunut noin kuukauden sairauslomalle, vähän jännittää, miten tämä kaikki etenee. Jos saamme poikkeamisesta myönteisen päätöksen, lupakuvia pitää alkaa toden teolla tehdä. Siihen menee kuulemma ainakin kaksi kuukautta. Kiire tulee, jos meinaamme päästä rakentamaan ennen routaa.

Tässä lyhyesti. Alkaa turhauttaa.

2 kommenttia:

  1. Näissä käyntiinlähdöissä menee näköjään yllättävän paljon aikaa. Meilläkin piti olla rakennuslupa valmiina jo huhtikuussa. Nyt mennäään kesäkuun puolivälissä, ja lupaa ei ole ainakaan toistaiseksi tullut. Uskon että se kuitenkin lähiaikoina tulee. Meillä eniten tekemistä näyttäisi olevan vanhan asunnon myynnin kanssa. Sitä on nyt kaupiteltu 3kk ja vieläkin on epäselvää millä aikataululla kaupat saadaan, koska muuten ja sinänsä selvä rakennuslaina on tästä kiinni. Eli rakennuslainan nostamisen reunaehtona on se, että vanha asunto on myyty. Omalla rahalla voisi rakentaa jonkin matkaa, mutta jotta talo saadaan talven yli talvehtimaan, niin toki siihen vaiheeseen asti jo pankkilainaakin tarvitaan.

    Eli periaatteessa sama tilanne meilläkin - ei tietoa päästäänkö ennen seuraavaa routaa yhtään mihinkään, eli pahin skenaario esim. vanhan asunnon myynnissä on se, että kauppoja ei tule - jolloin asunto vuokrataan ja jatketaan myyntiä sitten ensi keväänä.

    VastaaPoista
  2. Toivotaan, että saatte kaupaksi mahdollisimmaan pian! Me myimme asuntomme jo heti suunnittelun käynnistyttyä, ja olemme olleet vuokralla pienessä asunnossa siitä asti. En tiedä, oliko sekään nyt ihan järkevää... : )

    Vuosi suunnittelua, vuosi rakentamista. Näin moni sanoo. Meillä tuo eka vuosi alkaa juuri täyttyä. Jos suunta olisi yksiselitteinen eikä takapakkeja ja outoja käänteitä olisi tullut niin paljon, en olisi huolissani, mutta nyt tuntuu, että kaikki junnaa paikallaan.

    Tsemppiä teille ja hyvää kesää!

    VastaaPoista