tiistai 6. maaliskuuta 2012

Lähellä lopullista versiota

Suunnittelu on jatkunut intensiivisesti, ja vihdoin aletaan olla loppusuoralla piirustusten kanssa. Ne muistuttavat etäisesti ihan ensimmäisiä versioita, joissa oli 100 m2:n asuinkerros ja samankokoinen kellari. Sisäänkäynti on siirtynyt päädystä pitkälle sivulle, mutta huonetilat on jaettu samankaltaisesti.

Saimme vastaavalta rakennusmestarilta alustavan kustannuslaskelman, ja budjettiin oltaisiin menossa näillä suunnitelmilla. Tosin maalämpö, jonka haluaisimme, ei ole laskelmissa mukana, mutta sen verran olemme valmiita menemään yli. Jos budjetista pitää nipistää, olemme valmiita pienentämään pohjaa jonkin verran.

Meillä on huomenna palaveri arkkitehdin ja vastaavan mestarin kanssa. Käymme läpi piirustuksia, mietitään kustannuksia ja aloitetaan jo valaistuksen mietintä. Olen kysellyt parilta sisustusarkkitehdiltä, josko saisimme apua juuri valaistukseen, säilytystilojen suunnitteluun ja jossain määrin pintamateriaaleihin. Varsinaisen sisustamisen aiomme tehdä itse.

1 kommentti:

  1. Itsekin laitan maalämmön, mutta laitan sen vasta myöhemmin, ehkäpä ensimmäisen tai toisen asumisvuoden aikana. Eli meillä rakennuksen lopputarkastuspäivänä asennettuna on vain vesikiertoinen lattialämmitys, ja sen takana hybridikattila, jossa on yksi lämmityskierukka sähkölämmitykselle. Varaava takka, leivinuuni ja puukiuas tulee myös rakentamisvaiheessa.

    Talon voisi jättää puun ja sähkölämmityksen varaan ihan vaikka ikuisiksi ajoiksi, mutta sähkölämmitys ei isommassa kokoluokassa ole enää järkevää. Laillista se kuitenkin on. Ja kun asumisaikana laitan maalämmön, silloin siihen pitäisi saada kotitalousvähennystä, jonka maksimimäärä pariskunnalla on noin 4 tonnia per vuosi. Eli kun tilaan poraajat marraskuussa, reiän poraamisesta aiheutuneet työkulut menee päättyvän kalenterivuoden kotitalousvähennyksiin, ja asentamis- ja lopputyöt menevät sitten seuraavan kalenterivuoden kotitalousvähennyksinä. Jos noin 15-20 tonnin maalämpöpaketista onnistuu 8 tonnia laittamaan kotitalousvähennyksiin, niin se on aika huomattava summa.

    En tiedä onnistuuko tämä näin, mutta aion ainakin itse kokeilla. Ei siitä mitään sakkoakaan saa, jos verottaja ei jostain syystä kotitalousvähennyksiä hyväksykään.

    VastaaPoista