Tältä näyttää nyt. Tuntuu mahtavalta, kun homma on lähtenyt liikkeelle!
Oma talo? Unelmasta alkoikin yhtäkkiä tulla totta. Tämä blogi kertoo ex tempore -rakennusprojektista. Päätöksen kanssa ei voinut aikailla, kun pikkutontti unelmapaikalta, 300 metrin päästä nykyisestä asunnosta, tuli myyntiin. Alku oli todella kuoppainen, ja rakennusluvan saanti venyi lähes puoleentoista vuoteen. Kesällä päästiin vihdoin hommiin, ja muuttopäivää sovitellaan nyt ensi keväälle.
maanantai 29. heinäkuuta 2013
keskiviikko 24. heinäkuuta 2013
Mikä yllätys!
Olemme mökkeilleet alkuviikon, ja tänään tulin piipahtamaan töissä ja kaupungissa. Ajoin tontin ohi ja mietin, josko kaivuu alkaisi tänään. Yllätys oli melkoinen, sillä työt olivatkin paljon pidemmällä: maa-aines vaihdettu, sorapeti tasattuna ja anturan ja sokkelin muotitus meneillään. Ensi viikolla valetaan perustukset. Laitoin heti tyttärille kuvan tekstarina: homma on käynnistynyt, vihdoin!
Sorapatja valmiina. |
Seuraavaksi anturan ja sokkelin muotitus. |
maanantai 15. heinäkuuta 2013
Nyt rakentamaan!
Koko alkukesä on eletty odottavissa tunnelmissa, usko koko projektiin on horjunut, ja siksi täälläkin on ollut hiljaiseloa. Mutta nyt - vihdoin - meillä on lainvoimainen lupa kädessä ja rakennustyöt pääsevät oikeasti alkamaan!
Saimme lupapäätöksen juhannusviikolla. Siitä alkoi piinallinen jännittäminen, tyytyvätkö naapurit lupapäätökseen vai lähtevätkö viemään asiaa eteenpäin ja viivästyttämään hankettamme. Tiistaina 9.7 . ryhdyimme heti aamulla soittelemaan rakennusvalvontaan, onko lupa saanut lainvoiman. Epätietoisuutta kesti koko päivän, vasta iltapäivällä rakennuslakimies suostui vahvistamaan, ettei valituksia ole saapunut. Ei uskallettu poksautella kuohuvaa vieläkään. Hetkeä oli odotettu niin kauan, että lopulta emme osanneet edes iloita. Päällimmäisenä oli mielessä prosessin mutkikkuus ja kaikki hankaluudet. Nyt osaamme jo iloita!
Torstaina samalla viikolla pidettiin jo aloituskokous, josssa olivat paikalla kaupungin rakennusmestarin lisäksi vastaava mestarimme ja arkkitehtimme. Näillä näkymin kuopankaivuu alkaa jo ensi viikolla.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)