keskiviikko 29. elokuuta 2012

Jipii!

Olipa hyvä päivä: tavattiin Lujatalon miehet ja käytiin läpi meidän tilanne yksityiskohtaisesti. Ratkaisu: rakennusarkkitehti piirtää lupakuvat arkkitehdin suunnitelmien pohjalta, ja kun lupa on pöydällä, Lujatalo ryhtyy hommiin. Otamme mitä luultavimmin heiltä avaimet käteen -ratkaisun, joka on valmis ensi vuoden aikana, ehkä jo ensi kesänä. Kivitalo tehdään elementeistä, joten runko nousee perustusten päälle viikossa. Nyt rakennusarkkitehti stilisoi piirrokset ja talotehdas laskee meille lopullisen tarjouksen. Hyvä fiilis, hyvät yöt!

torstai 23. elokuuta 2012

Luottavaisena - pitkästä aikaa

Treffasimme tänään arkkitehdillämme, joka on joutunut jäämään pitkälle sairauslomalle. Hän ehdotti, että eräs rakennusarkkitehtitoimisto tekisi meille yksikerroksisen parviratkaisun lupapiirustukset ja veisi asian loppuun. Luottamus näihin rakennusarkkitehteihin syttyi heti. Ihan ensin otamme yhteyttä kivitalofirmaan, joiden kanssa heput tekevät yhteistyötä ja pyydämme tarjouksen, sitten ryhdytään hommiin. Lupakuvat ovat todennäköisesti valmiit jo syyskuun lopussa. Nyt on pitkästä aikaa luottavainen olo. Homma etenee. Käymme tänään vielä Espossa katsastamassa yhden kohteen, jonka samainen firma on toteuttanut avaimet käteen -ratkaisuna. Sellainen houkuttaisi täälläkin...

PS Kaupunkisuunnitteluvirastolta tuli lausunto sisällä olevasta poikkeamisestamme. Virasto puoltaa kaksikerroksisuutta, mutta emme enää ole valmiita mihinkään naapurien valitusprosesseihin, joten vedämme poikkeamisen takaisin ja etenemme suunnitelmalla B - tai sanoisinko K?

torstai 9. elokuuta 2012

Melkein takaisin lähtöruutuun

Soitin elokuun ekoina päivinä rakennusvalvontaan, ja meidän poikkeamisemme on kuulemma edelleen kaavoittajan pöydällä ja kaavoittaja lomalla. Tänään sain kiinni perhevapaalta palanneen lupa-arkkitehdin ja kävin hänen kanssaan hyvän keskustelun. Hän  totesi meidän joutuneen kokemaan huonoa viranomaiskohtelua ja pyysi sitä anteeksi. Ristiriitaisia tietoja. Lupauksia, jotka joku toinen henkilö sitten peruu. Viivytyksiä jne.

Poikkeamisemme, jota on valmisteltu RVV:n ohjeilla on joutunut vastatuuleen naapurien vastustuksen takia. Emme ole valmiit pitkään valitusprosessiin, ja siksi haluamme puhaltaa pelin poikki ja palata luonnokseen x, jonka läpimeno on lähes varmaa ja tietyin muutoksin varmaa. Teemme yksikerroksisen parviratkaisun, johon ei tarvitse hakea poikkeuslupaa. Keskikorkeus saa olla 440 cm. Otin yhteyttä jo lomailevaan arkkitehtiinkin, ja laitetaan pyörät nyt pyörimään näin.

Toki jossakin vaiheessa selvitän myös oikeutemme tällaisen soutamisen ja huopaamisen keskelle joutumisesta. Uudet suunnitelmat maksavat meille rahaa, mutta juuri nyt toivon vain, että päästään eteenpäin. Pidämme lähiviikkoina palaverin, jossa ovat mukana kaava-arkkitehti, lupa-arkkitehti, meidän arkkitehtimme sekä me. Sovitaan asiat, pysytään niissä eikä enää luisuta taaksepäin.

Tyhjä tontti, taloa vailla! : )