keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Mitä tontilla tapahtui 57 vuotta sitten?



Tuntemattomalle R. Lehto -nimiselle henkilölle tilattu Helsingin Sanomat päätyi rauhallisella kauppala-alueella sijaitsevan talousrakennuksen tilkkeeksi. Samoin elokuun 18. päivän Ilta-Sanomat vuodelta 1956. Kannessa hehkutetaan Suonenjoen lupaavaa malmilöytöä ja kerrotaan kaatosateiden koettelevan Ruotsia. Pallokentällä luvataan jännitystä, jota tarjoavat Pallo-Pojat ja Sudet.

Heinäkuun neljäntenä vuonna 2012 tontin nykyinen omistaja löytää lehdet purkujätteiden joukosta ja poimii talteen. Muuta säästettävää ei enää ole. Talousrakennuksen ovet, ikkunat ja muu irti lähtevä on kierrätetty. Toivottavasti tontilla on viimeistään vuoden päästä uusi talo!


Tältä näyttää ensimmäisen purkupäivän jälkeen.
Todennäköisesti huomenna tontti on tasainen.


Kaunista vanhaa rakennusta tulisi ikävä, tätä tontin rumistusta ei.
Uskoisin naapurien olevan samaa mieltä.

Tässä taas tulevan kotikatumme hurmaavia kasveja.