keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Julkisivu valmistuu

Tässä muutama kuva viime viikoilta.


Räystäslautojen maalausta rappaustelineiltä. 


Rappari työssään. Työ sujui sutjakkaasti ja hyvin! 


Aita on tehty vanhoista ratakiskoista (tolpat), jotka olivat valmiina paikoillaan, rimat on sirklattu raksan jämälaudoista ja rikotuista eurolavoista. Maalaus oli iso urakka. 

Tummanharmaiden tehostepaneelien asennus alkoi maanantaina. Sukulaisia apuna! 



lauantai 5. heinäkuuta 2014

Rappaus alkoi


Julkisivutyöt alkoivat viime viikolla. Pyysimme noin kymmenen tarjousta rappaustyöstä (rapattavia neliöitä 138, rappaus Acquapanelien päälle). Urakkatarjoukset vaihtelivat 6900 eurosta 19000 euroon! Emme ottaneet halvinta, mutta suht edullisesti mekin työn saamme. Rappauksen jälkeen on jäljellä vielä puuosien asennus. 


Kun telineet ovat paikallaan, maalaamme samalla myös räystäslaudat. Kova homma! 

Isäni oli viime viikolla auttamassa aidan teossa. Vanhassa aidassa oli pystypuina ratapölkkyjä, niistä osa säästettiin. Aidasta tulee valkoinen säleaita. 

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kuvia sisältä

Rappaus alkaa ensi viikolla, joten ulkoa talo on vielä aivan keskeneräinen. Sisällä sen sijaan alkaa olla jo aika valmiin näköistä. Tässä muutama kuva olohuoneesta.


Olohuone ja ruokailutila. Kunnostimme käytetyt Ilmari Tapiovaaran Aslak-tuolit itse. Korjasimme halkeamat, maalasimme, ja lopuksi päällystin tuolien istuinosat uudelleen. Täystamminen ruokapöytä löytyi etsintöjen jälkeen tori.fi:stä. Olemme olleet ostoksen todella tyytyväisiä. 


Ja toisesta suunnasta. Tässä näkyy keittiö, joka on Kvikistä. Kolmeen suuntaan aukeava kiertoilmatakka ostettiin Vantaan takkamaailmasta. Liestituuletin on Savon Kuutio. 







maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kohta kaksi kuukautta asuttu!

Nyt on ollut hiljaista blogissa mutta ei oikeassa elämässä! Saatiin pääsiäiseksi muuttolupa, kun yläkerran ja alakerran välinen ovi oli asennettu. 

Oli mahtava tunne nukkua ekaa yötä uudessa talossa, vaikka piippaavat kodinkoneet ja rikkinäinen palohälytin häiritsivätkin unta! Sekä kuumuus, joka johtui asentamattomista termostaateista. 

Moni pikkuasia on vielä kesken, ja tuntuu, että valitettavasti vastaavan mestarin mielenkiinto on hiipunut loppulaskun jälkeen. Reklamoimme muutamasta isosta laskusta ja saimme täysin puun takaa yllätyksenä 11000 euron laskun maansiirtotöistä ja sadevesijärjestelmästä. Sen jälkeen huoli rahoista on varjostanut uuteen kotiin sopeutumista. Lainaa emme haluaisi enää lisää. 

Mutta kaiken kaikkiaan kivaa on ollut kuitenkin, ja tyttäret ovat nauttineet väljistä tiloista. Ja kyllä mekin tietysti. Kunpa kaikki saataisiin lopullisesti valmiiksi mahdollisimman pian! 

Nyt lähetellään rappaustarjouspyyntöjä...

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Ei muuttolupaa

Käyttöönottotarkastuksessa ei tullut muuttolupaa, sillä käyttöullakon ja alakerran väliltä puuttui piirustuksissa ollut ovi, samoin olohuoneen ja "kuistin" väliltä. Ei tullut mieleenkään, että kyse olisi niin isoista asioista! Ja lvi-suunnitelmiin oli tullut muutoksia, eikä noita muutoksia ollut piirretty. Vastaavan mukaan yleensä näissä tilanteissa on annettu muuttolupa korjauslistan kera. 

No, ovi tehtiin ylä- ja alakerran väliin. Toisesta ovesta vielä keskustellaan, kun ei tiedetä, millainen ovi siihen halutaan. 

Uusi katselmus keskiviikkona...

Meiltä menee näinä päivinä asunto alta, joten olemme jo siirtäneet paljon tavaraa, vaikka ekan yön uudella talolla olemmekin vasta torstaina. 


Kiinteä kirjahylly ja kattoon asti kirjoja!


Pöydänjalkojen kiristelyä. Minä fiilistelen sohvalla.


Tältä näyttää meidän väliaikaismajoituksessa...




tiistai 8. huhtikuuta 2014

Muuttolupaa odotellessa

Huomenna on muuttotarkastus! Toivottavasti menee läpi, sillä vuokra-asunnon makuuhuoneet menevät alta torstaiaamuna remontin takia. Muut huoneet onneksi vasta noin viikon päästä. 

Siivoilimme tänään pihaa. Näin keskeneräinen talo on vielä ulkoa...


Väliaikaiset portaat terassin oven edessä. Terassikin puuttuu, samoin rappaus. 


Tähän tulee pääsisäänkäynti.


Isäntä jätehommissa. 


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Nyt edistyy!

Eilisen lauantain aikana asennettiin kiintokalusteet myös vessaan ja kodinhoitohuoneeseen. Etenkin vessasta tuli hieno! Mustat kaapit ja taso yhdistettynä marokkolaislattiaan hivelevät  silmää! 

Liesituuletin ja rättipatteri ovat nyt paikallaan, samoin olohuoneen katon epäsuora valo. 

Illalla kokosimme tyttöjen kanssa korihyllyjä liukuovikaapistoihin. Rupean uskomaan, että muuttopäivä oikeasti lähestyy.