sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sekavia tunteita

Meillä oli keskiviikkona naapurikuulemiseen liittyvä tilaisuus, jossa arkkitehti esitteli hanketta. Paikalla oli neljästä naapurista kaksi porukkaa, toinen siltä puolelta, jonka rajaan kiinni rakennus olisi tulossa. Kyseessä oli asunto-osakeyhtiön hallitus. Miehet istuivat ja kuuntelivat melko hiljaisina, mutta selvästi oli tulkittavissa, ettei kuuleminen ole läpihuutojuttu. Rakennuksen läheisyys ei miellytä heitä, eikä varmasti arkkitehtuurikaan.

Uusi käänne tuli loppuviikosta, kun toinen naapuri rupesi ihmettelemään naapurikuulemisprosessia. Hänen suunnittelijansa oli todennut, että kuuleminen pitää tehdä rakennuslupapiirustuksilla, ei vielä tässä vaiheessa. Kun tutkin asiaa rakennusvalvontaviraston sivuilta, näin se asia taitaa olla. Olemme luottaneet tässä asiassa arkkitehtiimme, emmekä siksi ole itse selvitelleet asiaa. Olen alkuviikosta yhteydessä suunnittelijaamme ja kyselen lisää. No, jos näin on, odotellaan vielä kuukausi tai pari, kunhan rakennuslupaan tarvittavat piirustukset valmistuvat.

RVV:n sivuilla puhutiin myös naapurin suostumuksesta, joka tarvittaisiin nimenomaan silloin, kun kaavasta poiketaan sen suhteen, mikä on rakennuksen etäisyys rajasta. Silloin ei kuuleminen riitä, vaan tarvitaan nimenomaan suostumus. Täytyy selvittää, onko tässäkin lopulta kaavaviranomaisen sana laki vai voiko naapuri oikesti kumota aikeet.

Tällaisia selvityksiä ensi viikolle. Rakennusta ei helposti pysty siirtämään mm. johtojen sijainnin takia, mutta pakkohan se on, jos on pakko. Edetään rauhassa ja maltillisesti.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Happy New Year!

Terveiset Washington D.C.:n liepeiltä Arlingtonista, jossa saimme viikon verran ihailla amerikkalaisia taloja ja etenkin niiden jouluvaloja ja muita joulukoristuksia. Niitä riitti! Joka talossa oli pikkuvaloin valaistu havunauha oven päällä ja iso kranssi ulko-ovessa. Harrastuneilla oli valot joka pensaassa ja päätä heiluttava bambiperhe etupihalla. Hifistelijöilä oli lisäksi puhallettavia parimetrisiä joulupukkeja tai petteripunakuonoja portin pielessä! Tavallaan mautonta, mutta toisaalta hilpeää - kyllä niitä katseli hymyssä suin.

Meidän projektimme etenee niin, että maanantaina on arkkitehdin, vastaavan mestarin sekä lvi-suunnittelijoiden kokous. Rakennuslupapaperit laitetaan kuntoon niin pian kuin mahdollista. Sisätiloja viilataan vielä. Ajattelin pyytää sisustusarkkitehdiltä apua esimerkiksi säilytystilojen kanssa. Sainkin jo pari hyvää nimeä. Samoin ulkoväritystä haluaisin vielä pähkäillä ammattilaisen kanssa.

Malttamattomana jo odotan, mitä tämä vuosi tuo tullessaan ja missä vaiheessa projektia olemme joulukuussa. Yksi rajanaapureista oli kysellyt arkkitehdiltä tarkempia tietoja aikomuksestamme rakentaa lähes kiinni rajaan. Toivottavasti projekti ei viivästy hänen lausuntonsa takia.